torstai 23. helmikuuta 2012

Arkea teatterissa




No niin, nyt ollaan harjoiteltu Peppiä kolme viikkoa ja tehty kerran läpi koko näytelmä.
Aika paljon on vielä harjoittelemista, mutta hieno juttu tulee. Pepissä tulee olemaan paljon tanssia, akrobatiaa ja ilma-akrobatiaa.  Huomenna on vielä harjoituksia ja torstaina, perjantaina ja lauantaina on näytöksiä. Torstaina musikaali Maailma seis, perjantaina Kauppamatkustajan kuolema ja lauantaina Valkoinen kaupunki, joka onkin viimeinen esitys. Valkoisessa kaupungissa minulla on monta pientä roolia joista yksi on Käpä Valte. Alla on kuva.


Yksi rooli on nimeltään Taavi Seppälä, joka on lapsi sotilas. Taavi Seppälän tarina on otettu Onni Kokon elämästä, joka oli lapsisotilas. Onni Kokko oli kotoisin Helsingistä ja joutui 12 vuotiaana sisällissotaan, haavoittui Tampereella ja kuoli kaksi päivää myöhemmin vuonna 1918 Vaasassa sairaalassa.

Lauantaina näytöksen jälkeen minulla alkaa talviloma ja tiistaina lähden Lontooseen TRESemmén lehdistötilaisuuteen. Lupaan ottaa siellä paljon kuvia ja laittaa tänne blogiin. Joten ensi viikolla kerron lisää uusista hiustrendestä ja kampausvinkkejä.

Muistakaa osallistua arvontaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti